Ikuisuudelta tuntuvan laivamatkan jälkeen rantauduimme Puolaan. Ajoimme ulos laivasta ja seurasimme toista suomalaista autoa, jolla vaikutti olevan käsitys siitä, minne pitää mennä. Pääsimmekin Gdynian keskustaan ongelmitta. Nopeasti hieman käteistä mukaan ja nokka kohti hotellia. Navigaattori osoittautui heti toiveita hyödyttömämmäksi kapineeksi: se ei tunnistanut sen kummemmin hotellia kuin hotellin osoitettakaan, enkä osannut laittaa sitä suunnistamaan koordinaattien mukaan. Ongelma johtui verkkoyhteyden puutteesta – vika, jota en vieläkään ole onnistunut korjaamaan. Kaiken lisäksi hotellin osoite on melko outo, sillä hotelli ei sijaitse siinä kylässä, missä sen osoitteen mukaan luulisi olevan. Onneksi se on suhteellisen lähellä kyseistä kylää.

Kaikesta edellä mainitusta johtuen jouduimme matkan ensimmäiseen seikkailuun. Vai pitäisikö sanoa, että kyseessä oli seikkailunen (seikkailun diminutiivi)? Olimme välillä aika eksyksissä ja yritimme kysyä tietä seudulla, jossa kysyminen on melkein turhaa. Englantia tai edes saksaa ei näemmä puhuta muualla kuin hotelleissa, eikä puolalaisten äijien elekielestä ole hyötyä, jos he neuvovat väärään suuntaan. Onneksi puolalaiset vaikuttavat olevan ystävällistä väkeä. Ainoa epäystävällinen tapaus työskenteli, yllätys yllätys, palvelualalla. Nuori ylimeikattu (mutta silti ihan nätti) tarjoilijatar, joka ei puhunut mitään kieltä. Ei edes Puolaa. Tuijotti vain ohitsemme kaukaisuuteen silmissään arvoituksellinen katse, joka saattoi tarkoittaa mitä tahansa paniikista pohdintaan ja tylyydestä silkkaan idioottimaisuuteen. Baari sinänsä oli viehättävä ja olisin ollut siitä todella innoissani, ellen olisi hätäillyt niin paljon kielimuurin ja henkisen etäisyyden ylittämisen parissa. Vanhat puolalaisisännät istuivat oluella tupakkaa röyhyttäen ja koko paikka huokui ehtaa puolalaista maalaiselämää. Kaurismäki goes Puola. Ottaisitko kahvia jos keittäisin?

Seuraava neuvoja osasi sitten englantia ja neuvoikin aivan oikein. Tällä kertaa erehdyimme itse, kun noudatimme neuvoja kirjaimellisesti. Meidän olisi pitänyt uskoa ohjeen henkeä ja luottaa intuitioon. Niinpä ajoimme kolmisenkymmentä kilometriä harhaan ja kysyimme parilta ummikolta sekä yhdestä hotellista ennen kuin uskoimme, ettei harhailu pääty ellemme soita hotelliin, jota olemme etsimässä. Soiton seurauksena saimme vihdoin sen kylän nimen, jonka kautta pääsee siihen kylään, jota ei ole kartalla ja jossa hotelli sijaitsee. Kylän nimi navigaattoriin, hetki epäuskoista tuijotusta (“Tuota tietäkö meidän todellakin pitää lähteä ajamaan?”) ja sitten liikkeelle. Tiet kapenivat ja huononivat. Epäusko olisi vallannut mielen siinä vaiheessa kun ajoimme 15km/h yhden auton levyistä kärrypolkua, jonka keskellä kasvavat heinät harjasivat auton pohjaa, ellei edellä olisi körötellyt puolalainen auto. Se sai uskomaan, että jonnekin tie johtaa. Emme me toisaalta olisi enää takaisinkaan voineet palata, sillä sitä tietä en olisi uskaltanut peruuttaa. Puolalainen ajoi maan tavan mukaan kovempaa kuin tien olemus sallii, mutta pääsimme lopulta hieman suuremmalle tielle ilman opastustakin. Eikä aikaakaan kun löysimme hotellin. Matkaa Gdyniasta on kai noin kolme-neljäkymmentä kilometriä. Matkaan meni vajaa neljä tuntia.

Vastaanotto hotellissa kuitenkin korvasi kaiken. Emäntä oli pihalla vastassa, antoi meille perhehuoneen varaamamme kolmen hengen huoneen sijaan samalla hinnalla, kertoili mahdollisuuksista ja talon tavoista ja kutsui valmiiksi katettuun pöytään jonka ääressä nautimme talonväen itse valmistaman iltapalan. Tuli tervetullut olo. Paikka on miellyttävän pieni ja jollain tavalla henkilökohtainen. Vieraat eivät ole massaa, vaan vieraita. Tämä on jonkinlainen maatila – hevosia, poneja, kaneja, kanoja, porsaita, lampaita ja koiria, ehkä peltojakin (mistäs minä sen tietäisin) – ja perheyritys. Huomenna kokeilemme ratsastusta ja ylihuomenna menemme mahdollisesti rannalle. Pääasiassa paikka tarjonnee kuitenkin lepoa ja rauhaa sekä mahdollisuuden syventyä käännöksen tekemiseen. Houkuttelin Katariinan pelaamaan kanssani shakkia huomenissa.

Nettiä kaipaan. Käännöksen teossa se on hyödyllinen ellei välttämätön. Lisäksi pitäisi tarkistaa rahatilanne ja netin avulla voisin tutkia mitä nähtävää täältä päin Puolaa voi löytää. Toisaalta nähtävyydestä toiseen pörrääminen ei juuri tällä hetkellä sanottavammin kiinnosta. Ehkä olisi mielekästä ottaa selvää mahdollisista tulevista yöpaikoista, sillä olisihan se hyvä, jos pääsisimme yöpymään tympeän teollisuuskaupungin sijaan jossain kivassa keskiaikaisessa pikkukaupungissa.