Huomenna lähdemme liikkeelle. Täällä on ollut miellyttävää, mutta me emme ole tulleet jäädäksemme. Olemme matkalla, tämä on road trip. Ei saa pysähtyä liian pitkäksi aikaa, ja neljäs yö samassa paikassa – mahdollisuus, jota hetken aikaa harkitsimme – olisi ehdottomasti liikaa. Päätimme jo suunnankin. Tytöt toivoivat pääsevänsä matkalla uimaan ja koska heillä on ollut niin vähän toiveita matkan suhteen, päätimme toteuttaa toiveen: suuntana Kolobrzeg, joka sijaitsee Itämeren rannalla, pari sataa kilometriä täältä länteen. Yritämme löytää sieltä hotellin kahdeksi yöksi.

Irenen syöminen huolestuttaa. Tyttö ei suostu syömään paljon mitään, koska kaikki maistuu pahalta. Allergioiden jälkeen uusiin makuihin tottuminen ottaa aikansa ja Irenen ikäinen ei totu enää yhtä nopeasti kuin vauvat tai yksivuotiaat. Pitäisi yrittää suhtautua asiaan rennosti, mutta nyt on menossa jälleen huonompi vaihe, enkä oikein osaa olla huolestumatta. Ja kuten tunnettua, huolestuminen saa vanhemman hermostumaan. Eikä siitä seuraa mitään hyvää. Tilanne on siinäkin mielessä hankala, että emme ole saaneet minkäänlaista opastusta siihen, kuinka ex-allergikon (kai näin voi jo sanoa, vaikka allergiat eivät ole vielä täysin kadonneet) ruokailutottumuksiin voi vaikuttaa hyvillä keinoilla. Vaikuttaa siltä, että lääketieteellisen vaivan (allergiat) poistumisen ajatellaan tarkoittavan ongelmien poistumista. Välillä kaipaisin hieman apua ja tukea.

Tänään ei ole tapahtunut mitään kovin merkittävää. Kävimme noin viidentoista kilometrin päässä Gniewinossa, joka on alueen hallinnollinen keskus. Arvioisin kylän enintään kymmenesosaksi Kiuruvettä: viisi kuusi kauppaa, apteekki, posti, pari pankkia ja meitä lähinnä oleva pankkiautomaatti. Kaikki on täällä hämmentävän pienimuotoista. Toki suuriakin kaupunkeja löytyy, mutta todella pieniä kyläpahasiakin saatetaan pitää jotenkin merkittävinä paikkoina.

Katariina ratsasti isolla hevosella ja näytti isolta tytöltä. Lisäksi kävimme uimassa läheisessä järvessä. Huomenna pakkaamme auton, syömme aamiaisen ja lähdemme ajamaan. On jo aikakin.