Ei ukkosta tänään. Sadettakin vain juuri ja juuri sen verran, että päätimme syödä sisätiloissa. Picasso-museon löytäminen oli haasteellista monestakin syystä, mutta kaksi niistä kohoaa ylitse muiden. Ensinnäkin unohdimme ottaa kartan mukaan. Toisekseen pariisilaiset opastekyltit joko osoittavat häpeilemättä väärään suuntaan tai ainakin katoavat mystisesti juuri ratkaisevassa risteyksessä. Kun lopulta pääsimme museon luokse, kello oli niin paljon, ettei meillä enää ollut aikomusta eikä aikaa mennä sisään. Jääräpäisyyttämme halusimme löytää paikan. Onneksi museo on ollut remontin takia suljettu jo vuoden päivät eikä aukea uudelleen vielä kahteen vuoteen. Hortoilu harmitti vähemmän.

Loppupäivä sujui sen sijaan oikein mukavasti. Katariina ja Irene onnistuivat ystävystymään S:n kahden viisivuotiaan tytön kanssa ja aikuisetkin tulivat hyvin toimeen keskenään. Tytöt huomasivat, että ystäviä voi saada vaikkei yhteistä (puhuttua) kieltä olekaan ja minä huomasin, että tytöistä löytyy rohkeutta ja reippautta kohdata jännittäviäkin tilanteita ja selvitä niistä voittajina – tai ainakin ehjinä. Kokemus pehmentää varmasti kouluun menoa. Saimme uuden kutsun ensi viikolle grillaamaan, joten lasten ystävyys ja aikuisten sosiaalistuminen saa pian mukavaa jatkoa.

Perheen sisäiset taistelut koiran hankinnasta leimahtivat tänään uudelleen. Puolustukseni etulinja alkaa kärsiä taisteluväsymyksestä, enkä ole varma millaisiin ydinaseisiin epätoivon hetkellä pitää turvautua...